tiistai 28. marraskuuta 2017

Aamusta

Hei vaan taas. Mitäpä sinulle kuuluu Tiedän, puhuin maanantaista. Kai tämä silti torstain voittaa, lähemmäs siis päästiin.

Myöhäistä aamiaista nauttiessani tärykalvoni värähtelevät Teemu Brunilan tahtiin. Se on tarttuvaa, hän laulaa. Seuraava kappale kirvoittaa jo turvallista nostalgiaa silmäkulmiin. Kastan huuleni kahviin ja hengitän perään Rémy Martinia. Oi tätä melodraamaa, onneksi kaurapuuro tuo takaisin maan pintaan.

Tänään on hyvä päivä. Tiedän sen, sillä päätin juuri niin. Essentiaalista päätökseni toteutumiselle on hyvä alku, siis aamu. Kuppi kuumaa, vitamiinit ja hyvää musiikkia. Mikä voisi mennä vikaan? Maito voisi ehkä olla vähissä. Onneksi hain sitä eilen lisää. Tähän on varauduttu, sitouduttu päätökseen. Kun aamu alkaa hyvin, sitä on helppo jatkaa koko päivän mittaiseksi hyvän fiiliksen aalloksi. Lisäksi buenoja viboja voi aina jakaa muille, ne eivät ihan heti lopu kesken. Ota siis tästä mukaasi kourallinen hyvää fiilistä matkamuistoksi. Muista myös jakaa sitä eteenpäin.

Kiva kun kävit. Nähdään taas.
*virtuaalihali*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti